tuomas turriago
 
 
etusivu faktaa kuvagalleria produktiot
 

 

 

 

 

Kapellimestari Tuomas Turriago

Pianisti ja säveltäjä Tuomas Turriago (s.1979) on monipuolinen muusikko. Hänet tunnetaan ennen kaikkea kokeneena kamarimuusikkona, jonka ohjelmisto kattaa kaiken keskeisen pianokamarimusiikin klassismista nykypäivään. Tuomas Turriago on myös tunnettu soolopianistina ja on esiintynyt useiden orkestereiden solistina; Suomessa Tampere Filharmonia, Tampere Raw, Mikkelin Orkesteri ja Jyväskylä Sinfonia. Turriago on esiintynyt lukuisilla suomalaisilla musiikkijuhlilla ja eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa, Kolumbiassa, Lähi-Idässä ja Kauko-Idässä.

Tuomas Turriago on Tampereen Kamarioopperayhdistyksen perustajajäsen ja kapellimestari, ja on yhä aktiivisemmin toiminut kapellimestarina muuallakin: kaudella 2009-10 hän on johtanut mm Mikkelin Orkesteria ja Tampere Rawta ja kaudella 2011-2012 Tampere Rawta ja Tampere Filharmonian Vaskia.

Syksystä 2010 Tuomas on ollut Suomen Säveltäjät ry:n jäsen. Turriagon tuotantoon kuuluu mm. kaksi pianosonaattia (Uusinta Kustannus Oy), kaksi jousikvartettoa, teos harpulle, teos saksofonille ja pianolle, sonaatit tuuballe ja pianolle sekä trumpetille ja pianolle (Fennica Gehrman Oy), teos tuuballe ja harmonikalle, sinfonia jousille, teos vaskiyhtyeelle ja lyöjille sekä useita pienimuotoisia teoksia pianolle.

Turriago on levyttänyt Alba- ja Pilfink-levymerkeille. Uusin levytys, yhdessä trumpettitaiteilija Jouko Harjanteen kanssa, sisältää Wessmanin, Eerolan, Sipilän ja Turriagon itsensä trumpettisonaatit.

Vuodesta 2011 Tuomas on ollut Piazzollan musiikkiin erikoistuneen In Time-kvintetin pianisti. Vuodesta 2004 Tuomas Turriago on toiminut Tampereen Musiikkiakatemian (TAMK/Musiikki) säestyksen lehtorina.

 

 

 
doteasy.com - free web hosting. Free hosting with no banners.
Doteasy Web Hosting